Logo [Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä]
 
 
 

TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREET

Jänne- ja jännetuppitulehdus

Jänne- ja jännetuppitulehdus liittyy yleensä kyseisen raajan poikkeukselliseen rasitukseen, esimerkiksi pitkään jatkunut yksitoikkoinen liike, tai äkilliseen venähdykseen, josta seuraa ärtymystila. Jännetulehdus esiintyy yleensä kohdassa, jossa jänne kiinnittyy luuhun. Yleisiä paikkoja ovat kyynärpää, olkapää, lonkka ja kantapää. Jännetuppia on jalkaterän, nilkan ja käsien alueella, jännetuppitulehduksessa jännettä suojaava jännetuppi paksuuntuu ja ärtyy.

Tulehdukseen kuuluu yleensä parista päivästä pariin viikkoon kestävä punoitus-, kuumotus- ja turvotusvaihe, mutta jänteen paraneminen voi kestää useita viikkoja.

Omahoito

vaiva pitkittyy omahoidosta huolimatta

Selkäkipu

Selkäkipua esiintyy yleisimmin alaselässä. Useimmiten se alkaa äkillisesti ja johtuu lihasten jännittymisestä. Selkäkipu kestää yleensä muutaman päivän - muutaman viikon ajan. Kipu voi alkaa itsestään tai vamman seurauksena ja siihen vaikuttavat monet tekijät kuten työasennot, liikapaino ja tupakointi.

Iskias eli välilevytyrä on selän vaiva, jossa kipu säteilee jalkoihin, mahdollisesti on myös puutumisoiretta ja lihasten heikkoutta.

Selän yläosan kivuista yleisimpiä ovat lapaluun seudun lihaskivut.

Omahoito

hyvän työergonomiaan huomioiminen

Ota yhteys terveydenhuoltoon

Venähdykset

Nilkan nyrjähdys on yleisin urheiluvamma. Vamman seurauksena tuntuu kipua nilkan ulkosyrjällä nuppuluun alapuolella. Alueelle voi tulla turvotusta ja mustelmaa. Lievä nilkan venähdys, johon ei liity nivelen toiminnan häiriötä eikä jalalla varatessa tunnu kipua, paranee itsestään 1-2 viikon sisällä.

Omahoito

 

Sivu päivitetty: 28.10.2016
 
 
 
login Synergia Foxy