Logo [Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä]
 
 

Asiakkaalle

Asiakas on oikeutettu verovapaisiin sosiaalipalveluihin, jos hän ei todetusti selviä arjestaan ilman apua. Syynä voi olla esimerkiksi ikääntymisen, sairauden, sairaudesta toipumisen tai vamman aiheuttama toimintakyvyn aleneminen. Arvonlisäverottomia palveluja ovat mm. kodinhoito, ateriapalvelut ja kotipalvelun tukipalvelut, kuten kylvetys- ja asiointiapu. Edellytyksenä arvonlisäverottomuudelle on se, että palveluntuottaja on ilmoittautunut yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajaksi FSHKY:lle ja saanut tästä hallintopäätöksen. Arvonlisäverottoman palvelun tulee perustua myös joko viranomaisen päätökseen tai palveluntuottajan ja asiakkaan väliseen kirjalliseen sopimukseen. Mikäli asiakas ostaa itse palvelua, tulee palveluntuottajan ja asiakkaan laatia yhteistyössä palvelu- tai muu vastaava suunnitelma, josta selviää mm. sosiaalihuollon tarpeen peruste, asiakkaan toimintakyky ja palvelujen ja hoidon tavoitteet.

Hoiva- ja kotitalouspalveluista on mahdollista saada kotitalousvähennystä kun palveluntuottaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Vähennysoikeus on myös lapsilla ja lapsenlapsilla, jotka ostavat palvelua vanhemmilleen tai isovanhemmilleen.

Lisätietoja verovähennyksistä 

Asiakkaalle, jonka toimintakyky on heikentynyt ja kotona selviytyminen vaikeutunut, voidaan myöntää myös palveluseteli, jonka saatuaan asiakas voi valita itse FSHKY:n palvelusetelituottajarekisteristä haluamansa palvelutuottajan. Palveluseteli voidaan myöntää myös omaishoitajan vapaan järjestämiseen.

Lisätietoa palvelusetelistä

FSHKY:n palveluohjaus antaa laaja-alaista ohjausta ja neuvontaa erilaisista palveluista ja tukimahdollisuuksista. 

Lisätietoa palveluohjauksesta 


 
 
 

Sivu päivitetty: 18.10.2017
 
 
 
login Synergia Foxy